27. elokuuta 2015

Herra & Rouva Moisio

IMG_8365 cats IMG_7621 IMG_7744 IMG_7616 IMG_7477 IMG_7434
Sinne hujahti kesä- ja heinäkuu, normikoululaisen "kesäloma", joka tänä vuonna vietettiin vallan sateisissa ja kylmissä merkeissä. Omalla kohdalla voin sanoa että sateisuus ei varsinaisesti tuntunut missään. Kerrankin oli täysi lupa pysyä sisällä mukavissa oloissa syrjäytyneenä kokematta siitä huonoa omatuntoa. Viileällä säällä oli muutenkin mahtavaa käydä pyöräilemässä ja juoksemassa kunnon lenkkejä, mitä en helteillä mielellään tee. Huonoja puolia tässä kesässä oli se, että surkeiden kesäkelien takia en ollut ainoa joka pysyi omissa oloissaan. Toisinsanoen mun (&kenties muiden) sosiaalinen elämä oli naurettavan harvaa verrattuna aikaisempiin kesiin joina käytännössä hengailin päivät ja yöt kavereiden kanssa milloin missäkin.
Nyt kun uusi lukuvuosi kouluissa alkaa/lähenee ja lukio on lähes kaikilla kavereilla ohi, saan sanoa heipat muutamalle ihanalle jotka lähtee maailmalle koulupaikan tai au pair-duunien vuoksi. Kieltämättä tuntuu vähän yksinäiseltä jäädä Rovaniemelle vielä yhdeksi vuodeksi kun muut etenee elämässä, mut oma kämppä piristää mukavasti ja kivaa keräillä voimia rauhassa, sillä ens keväänä on mullakin edessä kouluun pyrkiminen. Ehkä minäkin löydän vielä paikkani maailmassa.

Aattelin postata nyt pitkästä aikaa. Photostreamini on pullollaan tän kesän kuvailusaldoa (ylioppilaskuvat jne jne) ja materiaalia on usean postauksen verran. Täytän 19v 3.9. ja oon keränny jonkun verran rahaa talteen jotta pystyisin ostamaan itelleni läppärin pöytäkoneen rinnalle. Kiitos rakkaan mummini toiveeni toteutui ja eilen postista ilmestyi uus HPn läppäri, joka on kokonsa puolesta täydellinen. Mulla on nimittäin pari kertaa tullu sellanen tarve että ois tarvinnu konetta mukaan reissuun, ja tuota mun isoa pöytäkonettahan ei tuosta vaan siirrellä kahvilasta tai paikkakunnasta toiseen. Eihän tää nyt mikään superi-kone ole, edullinen kun oli, mut toi iso pöytäkone ajaa kyllä hommansa kuvien/videoiden muokkauksessa koska on siihen duuniin rakennetukin, ja tää läppäri kulkee kevyesti mukana jotta voin tehä pikkutöitä muuallakin kuin kotona. Nyt tää &blogger on täydellistä seuraa istuessani tässä Revontulikeskuksen uuden Carlingsin suljettujen ovien edessä, jonottaessani niitä ilmaisia Dr. Denim Jeggareita (10 ensimmäistä saa lahjakortin) kuin leipäjonossa konsanaan... Onneks en oo ainoa....

Tosiaan, tässä pieni osa hääkuvien kuvasaldoa. Heinäkuussa vietettiin tosiaan erään pariskunnan häitä, jonne sain jo alkuvuodesta kutsun valokuvaajaksi. Duuni oli aika erinlaista mihin oon kuvaushommissa tottunut, ei sitä alttarille käveltäessä pysty huikkaamaan että "hei ottakaapa uusiks ku heilahti". Hommat sujui jännityksestä ja kokemuksen puutteesta huolimatta hyvin, ja sekä kuvaaja että kuvattavat olivat tyytyväisiä lopputuloksiin :--) Eipä nuita kuvia tullut otettuakin kuin reipas tuhat.
Nyt kun tää läppäri on mulle rantautunut ja mulla on aikaa enemmän ku liikaa, toivon et pystyisin keskittyyn tähän bloggailuun aavistuksen verran enemmän. Kuvauksia kyllä on ja tahtoa mutta bloggerin ääreen harvoin jaksan vaivautua. Lazy me

4 kommenttia:

  1. Minne kouluun aiot hakea? :) kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  2. Ano: Kiitos! Haen aalto-yliopistoon kuvataidekasvatukseen ja graafiseksi suunnittelijaksi:)

    VastaaPoista
  3. Okei cool, olis niin siistiä päästä sinne :)

    VastaaPoista
  4. Ano: Olis se kyllä kieltämättä sellanen ylpeydenaihe:D

    VastaaPoista

Anni, Lappi, 19v
Canon Eos 60d
Canon 50mm f/1.8
Paint.NET, pixrl, photoscape, ps

Kommentoithan asiallisesti :)